Olemme saaneet toteuttaa upean yhteistyöprojektin suunnittelemalla ja tuottamalla potilasvaatemalliston Soiten lastensairaalalle. Projekti aloitettiin syksyllä 2022 suunnittelulla ja erilaisten vaatemallien ja materiaalien testauksella. Nyt ensimmäinen erä Kokkolassa suunniteltuja ja ommeltuja lasten potilasvaatteita on luovutettu käyttöön Soiten lastensairaalalle. Mallistossa on luomupuuvillaisia asuja keskosvauvojen 44 cm:n koosta aina 122 cm:n vaatteisiin saakka.
–Soitella on pitkään mietitty lasten potilasvaatteisiin parempaa vaihtoehtoa. Markkinoilla olevien potilasvaatteiden tilalle kaivattiin iloisempia, kestäviä ja käytännöllisiä vaatteita. Tavalliset kaupasta hankitut vaatteet eivät ole kestäneet sairaalakäytössä ja toisaalta markkinoilla olevat potilasvaatteet eivät ole vastanneet lastenosaston toiveita, sanoo Soiten lasten ja nuorten erityispalvelujen palvelualuejohtaja Nico Jäväjä.
Soiten lastensairaala halusi tehdä yhteistyötä paikallisen vaatevalmistajan kanssa. Meitä ilahduttaa suuresti se, että pääsimme kokemaan uutta ja tekemään vaatteita sairaalakäyttöön. Potilasvaatteisiin kaivattiin kestävyyttä, kohderyhmää puhuttelevaa ulkonäköä sekä käytännöllisyyttä. Oikean koon löytämisen toivottiin olevan helppoa ja vaatteiden päivittäisen käytön erilaisissa toimenpiteissä sujuvaa. Tuote- ja mallistokehitys toteutettiin Soiten lastenosaston ja PaaPiin designtiimin yhteistyönä.
–PaaPiin vaatteissa käytetty materiaali on pehmeää ja sen on huomattu kestävän hyvin pesuja ja käyttöä. Lastenosastolla vaatemallit ovat olleet testikäytössä puolisen vuotta. Vaatemalleihin toivoimme pieniä muutoksia kuten reiät potilaan hoidossa tarvittaville seurantapiuhoille, kertoo Soiten lastentautien vastuualuejohtaja Kaisa Vapola.
Lasten sairaalavaatemallistoa varten suunniteltu kuosi Maatilan eläimet on Anniina Isokankaan piirtämä. Erilaisin eläimin kuvitettu kuosi houkuttelee pienen potilaan ja hoitajan vuorovaikutukseen. Jännittävissä tilanteissa voi helpottaa, kun ajatukset siirtyvät toimenpiteestä muualle.
Sairaalavaatteissa koettiin haasteeksi oikean koon tehokas haku vaatevarastosta. Ongelma ratkaistiin värikoodaamalla mallisto niin, että koon näkee vaatteen väristä ja yksityiskohdista myös ulkopuolelta. Kokolappua ei tällöin tarvitse etsiä vaatteen sisältä. Samalla mallistoon saatiin toivottua iloisuutta ja variaatiota.
Nyt ensimmäiset potilasvaatteet on toimitettu Soiten lastensairaalalle. Kiitämme yhteistyöstä Soiten lastensairaalaa ja sen henkilökuntaa sekä toivotamme paranemista kaikille pienille potilaille! Käytön myötä voimme kehittää mallistoa tarpeen mukaan jatkossa lisää.