Paapii Magazine

Paljonko kangasta tarvitsen ompelutyöhöni?

11.01.2024

Suunnitteletko ompeluprojektia, mutta mietit vielä, paljonko kangasta olisi hyvä tilata? Kankaan menekkiä arvioidessa on huomioitava vaatteen koko ja malli, kankaan leveys ja leikkuusuunnitelma eli se miten kaavat on ajateltu asetella kankaalle. Kaavojen laatija on yleensä laskenut, paljonko kangasta tarvitaan vaatteen ompeluun. Ohjeessa on mainittu mille materiaalille se on suunniteltu ja minkä levyiselle kankaalle menekki on laskettu. 




Kaavojen ja leikkuusuunnitelman lisäksi on hyvä huomioida kankaan kutistuvuus, joka voi olla luonnonmateriaaleissa esimerkiksi 5-10%. Kankaan kutistuvuus on kerrottu yleensä materiaalin tuotetiedoissa. Kangas ei välttämättä kutistu saman verran pituus- ja leveyssuunnassa. Kaikki kankaat kannattaakin aina pestä pesuohjeen mukaan jo ennen ompelua. Kertaalleen pestystä kankaasta valmistettu vaate pitää muotonsa eikä enää juurikaan kutistu pesuissa. Kangasta tilatessa materiaalia ei automaattisesti leikata kutistuman verran extraa vaan se tulee huomioida tilattavassa määrässä. 



Paapii on julkaissut kolme kaavakirjaa, joiden ohjeissa on valmiiksi laskettu kankaan menekki. Mikäli haluaisit ommella jotakin juuri Paapiin kaavoista, asiakaspalvelumme auttaa oikeiden tilausmäärien kanssa. Näin voit tilata kaavakirjan ja tarvittavat Paapii kankaat vaikka heti samalla kertaa. 


Miten arvioin tilattavan kangasmäärän, jos minulla ei ole valmiina kaavaa? 


Naisten vaatteissa hyvä perusohje kankaan menekin laskemiseen on miehustan mitta + hihan mitta + kääntövarat + kankaan kutistuma. Kangasmenekkiä voi arvioida mittaamalla sopivan kokoisen vaatteen olka-helma mitan sekä toivotun pituisen hihan mitan ja tekemällä laskutoimituksen näiden perusteella. Naisten vaatteiden kohdalla myös vaatekoko ja kankaan leveys voivat vaikuttaa merkittävästi menekkiin. Kankaat, joissa kuvion voi leikata kahteen suuntaan, voivat vaikuttaa kankaan menekkiä vähentävästi, kun leikkuuasetelmaa tehdessä on enemmän asettelumahdollisuuksia ja hukkapaloja syntyy vähemmän. Jos vaatteessa on iso kaulus, huppu, paksuja helmakaitaleita tai erityisen leveä helma, kangasta kuluu yleensä perusohjetta enemmän. 


Pienehköissä lastenvaatteissa menekin laskemisen helppo ohje on miehustan mitta + kääntövarat + kankaan kutistuma. Kangasmenekkiä voi arvioida mittaamalla sopivan kokoisen vaatteen olka-helma mitan ja tekemällä laskutoimituksen sen perusteella. 



Esimerkkilaskelma lasten trikoopaidan menekille


Vaatteen haluttu olka-helma pituus on 104 cm kokoisessa paidassa 43 cm. Kankaan menekki lasketaan seuraavasti:


Miehusta eli olka-helma pituus 43 cm + olkasauma 1 cm ja helman käänne 2 cm = 46 cm

Pesukutistumavara (5-10%) 46 cm pituiselle kankaalle n. 4 cm

Mitat lasketaan yhteen 46 cm + 4 cm = 50 cm. 


104 cm paidan voi ommella laskelman perusteella siis puolen metrin korkuisesta kangaspalasta. Tunikapituiseen vaatteeseen tarvitset hieman enemmän kangasta sillä olka-helma mitta on paitaa pidempi. 



Ohjeellisia kangasmenekkejä


Voit tilata kankaat tämän ohjeen avulla arvioiden, jos sinulla ei ole vielä kaavaa. Tarkista kuitenkin aina tarkka menekki ja tarvikelistaus kaavan ompeluohjeesta, jos voit. Menekkiarviot on laskettu PaaPiin trikoolle tai joustocollegelle PaaPiin kaavakirjojen vaatemalleihin peilaten.



Vauvan vaatteet


Body:

Kokojen 44-62 tilattava kangasmäärä 50 cm, tätä suuremmat koot 60 cm 


Collegehousut tai legginsit vyötärökaitaleella:

Kokojen 44-74 tilattava kangasmäärä 40 cm, tätä suuremmat koot 50 cm


Trikoohaalari:

Kokojen 44-62 menekki 60 cm, tätä suuremmat koot 70-80 cm


Lasten vaatteet


Paita: Koot 86-140, tilattava kangasmäärä 50-70 cm


Tunika: Koot 86-140, tilattava kangasmäärä 60-80 cm


Legginsit: Koot 86-140, tilattava kangasmäärä 60-100 cm


Collegepaita tai takki: Koot 86-140, tilattava kangasmäärä 60-100 cm


Collegehousut: Koot 86-140, tilattava kangasmäärä 50-90 cm



Naisten vaatteet


Tunika (A-linjainen):

Koko L, tilattava kangasmäärä 150-170 cm. Koko XXXXL 190 cm


Paita (pitkähihainen):

Koko L, tilattava kangasmäärä 130-140 cm, koko XXXXL 150 cm


Mekko (suorahko, pitkät hihat):

Koot L-XXXXL, tilattava kangasmäärä 200 cm


Mekko (leveä helma, lyhyet hihat)

Koko L, tilattava kangasmäärä 200 cm. Koko XXXXL 220 cm


Legginsit (trikoosta tai collegesta)

Koko L, tilattava kangasmäärä 120 cm. Koko XXXXL 150 cm


Huppari (Halla-huppari):

koko L, tilattava kangasmäärä 200 cm, koko XXXXL 270 cm


Takki (suora malli college- tai jacquarneuloksesta)

koko L, tilattava kangasmäärä 180 cm, koko XXXXL 190 cm


Collegehousut

koko L, tilattava kangasmäärä 170 cm, koko XXXXL 200 cm



Luomupuuvillaisten kankaiden lisäksi saatat tarvita ompelutyöhösi esimerkiksi resoria, merinovillaneulosta, ompelulankoja tai muita ompelutarvikkeita. Mieti näiden tarve samalla kun valitset kankaan, niin pääset ompelemaan vaikka heti kankaat saatuasi. 


Heräsikö kysymyksiä? Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään, jos tarvitset apua tai neuvoja kankaiden tilaamiseen, materiaalien soveltuvuuteen tai kankaiden menekkeihin liittyen. 

article image
Nimetön hyväntekijä jakoi joulun taikaa
Merkittävä lahjoitus vähävaraisille lapsiperheille 18 paikkakunnalla
article image
Joululahjat miehelle
Tutustu artikkelissa uniikkeihin lahjaideoihin sisarusbrändiltämme Finsketiltä.
article image
Joululahjavinkit naiselle
Etsitkö käytännöllistä, mieleenpainuvaa ja kotimaista joululahjaa vaimolle, äidille, tyttöystävälle, siskolle tai ystävälle? Nappaa täältä vinkit lahjan hankintaan.
article image
Parhaat joululahjavinkit lapselle ja vauvalle
Löydä käytännölliset ja vastuulliset joululahjat perheen pienimmille.
article image
Pikkujoulumekot – Täydellinen valinta moniin juhliin
Millainen olisi näyttävä, monikäyttöinen ja kestävä pikkujoulumekko, jonka käyttö ei rajaudu vain yhteen tilaisuuteen?
article image
Tonttulakin kaava ja ompeluohje
Näin ompelet jouluisen asusteen vuoden tunnelmallisimpaan aikaan!
article image
Mitä isänpäivälahjaksi?
Mietitkö, millainen olisi mieluisa ja käytännöllinen isänpäivälahja? Poimi vinkit isänpäivälahjoihin, jotka ilahduttavat lahjan saajaa pitkään.
article image
Lahjaideoita vauvalle
Löydä ikimuistoinen ja kotimainen vauvalahja Paapiin valikoimasta
article image
Loihdi oma upea tupsuseinä
Nappaa vinkit upean tupsuseinän tekoon.
article image
YFD x Paapii x Finsket kuosisuunnittelukilipailu
Etsimme sisarusbrändimme Finsketin ja Young Finnish Designin kanssa uusia kuosi-ideoita nuorilta suunnittelijoilta.
article image
Tunikan valinta – vinkkejä sopivan tunikan löytämiseen
Tunikat ovat monipuolisia vaatteita, joita voi käyttää ympäri vuoden. Lue vinkit, joiden avulla osut tunikavalinnassa kerralla oikeaan.
article image
Herra Ylpöltä ja Finsketiltä uniikki vaatemallisto
Herra Ylppö on tehnyt uuden aluevaltauksen suomalaisen designbrändi Finsketin kanssa.
Katso kaikki