Paapii Magazine

Herra Ylpöltä ja Finsketiltä uniikki vaatemallisto

10.05.2024

Herra Ylppö on tehnyt uuden aluevaltauksen suomalaisen designbrändi Finsketin kanssa. Ylpön kuvataideteoksiin pohjautuva vaatemallisto koostuu Kokkolassa valmistetuista unisex t-paidoista sekä collegepaidoista. Mallisto julkaistaan Finsketin verkkokaupassa perjantaina 10.5.2024 klo 9:00. Herra Ylpön elämänohjeesta alkunsa saanut rohkea yhteistyö yllätti molemmat osapuolet.


Muutama vuosi sitten Herra Ylppö alkoi julkaisemaan Instagramissa 101 elämänohjetta. Anniina Isokangas, joka on toimitusjohtajana Finsketin brändin omistamassa PaaPii Design Oy:ssä, alkoi seuraamaan ohjeita, sillä ne vaikuttivat innostavilta.

”Herra Ylpön somesisällöissä oli myös kiinnostavia maalauksia ja aloin näkemään ne vaatteina. Koska Ylpön elämänohje nro 38 on Ota yhteyttä mielenkiintoisiin ihmisiin, ehdotimme hänelle yhteistyötä. Ja lopputuloksena syntyi tämä vaatemallisto Finsketille”, Isokangas kertoo.


”Tykkään lähteä mukaan yllättäviin projekteihin”


Herra Ylpön ja Finsketin vaatemallisto on valmistettu kokonaisuudessaan Kokkolassa, PaaPii Design Oy:n omassa vaatetustehtaassa. Mallisto koostuu kolmesta erilaisesta unisex t-paidasta sekä yhdestä unisex collegepaidasta. Paidat ovat korkealuokkaista luomupuuvillaa.


”Olen tehnyt kuvataidetta vuodesta -92. Oli yllättävää, että teosteni pohjalta haluttiin tehdä kuosi ja tykkään lähteä mukaan yllättäviin projekteihin. En ollut ajatellut, että sellainen olisi mahdollista. Oli imartelevaa, että minua pyydettiin mukaan ja lopputulos näyttää tosi hyvältä - raikkaalta ja erilaiselta”, Herra Ylppö summaa.


Ajattomuus ja kestävyys yhdistäviä tekijöitä


Suhtautuminen vaatteisiin yhdistää Herra Ylppöä ja kokkolalaista Finsket-brändiä. Trendien seuraamisen sijaan molemmat kulkevat rohkeasti omaa polkuun laatu ja kestävyys edellä.


”En halua enää ostaa halpatuotteita vaan pyrin hankkimaan kalliimpia ja laadukkaampia vaatteita, jotka kestävät ja pitävät muotonsa. En lähde mukaan trendeihin vaan pyrin siihen, että kaikki, mitä teen kestää aikaa. Trendeistä voi poimia jotain mukaansa tai luoda oman trendin. Mulle on tärkeää tehdä omaa juttua. Jo nuoruudessa pukeutuminen oli erottautumiskeino. Nämä meidän uudet vaatteet ovat omanlaisiansa, erottuvat geneerisestä massasta. Vaaleanpunainen Yes I can t-paita on oma suosikkini”, Ylppö pohtii.

article image
Nimetön hyväntekijä jakoi joulun taikaa
Merkittävä lahjoitus vähävaraisille lapsiperheille 18 paikkakunnalla
article image
Joululahjat miehelle
Tutustu artikkelissa uniikkeihin lahjaideoihin sisarusbrändiltämme Finsketiltä.
article image
Joululahjavinkit naiselle
Etsitkö käytännöllistä, mieleenpainuvaa ja kotimaista joululahjaa vaimolle, äidille, tyttöystävälle, siskolle tai ystävälle? Nappaa täältä vinkit lahjan hankintaan.
article image
Parhaat joululahjavinkit lapselle ja vauvalle
Löydä käytännölliset ja vastuulliset joululahjat perheen pienimmille.
article image
Pikkujoulumekot – Täydellinen valinta moniin juhliin
Millainen olisi näyttävä, monikäyttöinen ja kestävä pikkujoulumekko, jonka käyttö ei rajaudu vain yhteen tilaisuuteen?
article image
Tonttulakin kaava ja ompeluohje
Näin ompelet jouluisen asusteen vuoden tunnelmallisimpaan aikaan!
article image
Mitä isänpäivälahjaksi?
Mietitkö, millainen olisi mieluisa ja käytännöllinen isänpäivälahja? Poimi vinkit isänpäivälahjoihin, jotka ilahduttavat lahjan saajaa pitkään.
article image
Lahjaideoita vauvalle
Löydä ikimuistoinen ja kotimainen vauvalahja Paapiin valikoimasta
article image
Loihdi oma upea tupsuseinä
Nappaa vinkit upean tupsuseinän tekoon.
article image
YFD x Paapii x Finsket kuosisuunnittelukilipailu
Etsimme sisarusbrändimme Finsketin ja Young Finnish Designin kanssa uusia kuosi-ideoita nuorilta suunnittelijoilta.
article image
Tunikan valinta – vinkkejä sopivan tunikan löytämiseen
Tunikat ovat monipuolisia vaatteita, joita voi käyttää ympäri vuoden. Lue vinkit, joiden avulla osut tunikavalinnassa kerralla oikeaan.
article image
Paapii ❤️ Ella ja kaverit – Paterock
Ella ja kaverit pukeutuvat Paapiin iloisiin kuoseihin Kouvolan Teatterin esityksessä Ella ja Kaverit – Paterock.
Katso kaikki